Ruokakaupasta löytää kaikenlaista.
Siellä oppii kaikenlaista.
Se on seikkailujen lähde.
Myös kasvissyöjälle.
"No mitäs ne kasvissyöjät sitten syö?"
- on ensimmäinen asia mitä ihmiset kysyvät.
Vastaus on:
"No kuule ihan sitä samaa mitä sinäkin. Paitsi kuolleita eläimiä."
Kasvissyönti on monilla tutkimuksilla todistettu olevan terveellisempi elämäntapa vaihtoehto kuin lihansyönti.
Ongelma on, ettei kukaan halua edistää sitä.
Lihansyönnistä on tehty liian helppoa ihmisille, jonka vuoksi kukaan ei jaksa tutustua muuhun vaihtoehtoon, kuin helposti hyllystä löydettävään nopeaan ruokaan.
Kaikki haluavat syödä lihaa, mutta heti kun pitäisi itse valmistaa se, niin kaikki katoavat.
Maailmalla markkinoidaan länsimaalaista elämäntapaa, ja lihansyönti kuuluu siihen olennaisena osana.
Monet kulttuurit ympäri maailmaa ovat olleet kasvisruoka pohjaisia, mutta länsimaalaistuttuaan, he ovat antaneet periksi vanhoista tavoistaa ja ryhtyneet lihansyöjiksi.
Totuus on, että maailmalla massatuotetaan eläimiä, jotta kansa saa syödä.
Sitä massatuotetaan
yli tarpeen.
Liha prosessoidaan ja prosessoidaan, kunnes se vihdoin saapuu kaupan hyllylle istumaan viikoksi odottamaan, että asiakas sen ostaisi.
Mutta entä jos se asiakas ei sitä ostakkaan?
Se ei ole tarpeeksi tuoretta?
Siinä ei ole tarpeeksi väriä.
(By the way, se väri tulee verestä joka on vielä jäljellä lihassa,
ja joka on se neste joka valuu lihasta pois kun se käytetään.)
Se harmaantuu jo!
Kuinka moni tietää kuinka paljon hävikkiä kauppoihin tulee, koska asiakas on liian nirso ostamaan tuotetta?
Kuinka monta eläintä on teurastettu turhaan, jotta asiakas
voisi ehkä ostaa sitä?
Itse näen sen päivittäin ruokakaupassa työskennellessäni.
Jos te haluatte tuoretta lihaa ihmiset, niin menkää karjatiloille.
Nähkää nälkää vähän aikaa ja alatte arvostaa ruokaa ihmeen paljon enemmän.
Myös sitä vanhempaa tavaraa.
Ylenpalttisuus kuuluu länsimaalaisuuteen.
Kaikkea täytyy olla ja kaikkea täytyy saada.
Kaikkea on oltava tarjolla, vaikkei sitä haluaisikaan juuri nyt ostaa.
Se on standardi, josta ei voi päästää irti.
Tämä maailma ylensyö itsensä hautaan.
Järki kaikessa ja rajansa kaikella.
Mieti kuinka paljon sinä heität tänään ruokaa pois.
Kuinka monet saataisiin ruokittua sillä määrällä lahdattua eläintä, jonka heität pois?
Pystyisitkö sinä saamaan muutoksen aikaan?