lauantai 21. helmikuuta 2015

Riisiä yrteillä

Tänään yritettiin tehdä reseptinmukaista ruokaa, mutta eipä se sen mukaan koskaan onnistu.
Osa aineista oli unohtunut ostaa ja kun yhdelle supistaa ohjetta niin jokin menee aina pieleen.

Päätähtenä piti olla yrtit, joita ateriassa oli: persiljaa, korianteria ja vesikrassia (vain 2 yrttiä unohtui ostaa).
Riisi on ensin keitetty ja kaksi ekaa yrttiä paistettu pannulla valkosipulin kanssa.
Sitten riisi on laitettu pannuun öljyn knassa (pohjan tulisi ruskistua), jonka jälkeen yrtit on levitetty päälle ja jätetty hautumaan liina kannen päällä.

Sipulia ja kesäkurpitsaa ja kaprista paistettiin pannulla, lisättiin tomaattia ja lopuksi pavut ja vesikrassi.
Kun kaiken on annettu valmistua, viimeiseksi kaadettiin päälle sitruuna-sahrami mausteseos, joka jätettiin vielä hautumaan.

Yksityiskohtainen ja täydellinen ohje kirjassa Vegestan.

Sitruuna-sahrami oli pääosassa tässä, ei niin onnistuneessa, ateriassa.

torstai 19. helmikuuta 2015

Couscousta persiljalla

Couscous on keitetty suolavedessä ja etikassa.

Ensin tein öljymauste seoksen, jonka maustin persiljalla.
Tähän lisäsin parsakaalin kypsymään.
Hetken päästä lisäsin silputun tomaatin ja lopulta valmiit kidneypavut.
Lopuksi sekoitin kaikki keskenään.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Täytetyt tomaatit

Pitkästä aikaa todella hyvää ruokaa.

Tomaatit on kaiverrettu tyhjiksi.
Pannulla on paistettu valkosipulia, sipulia ja mausteita, mm. sitruunatimjami. Näihin on lisätty soijarouhe. Hetken aikaa antaa sen imeä maut, jonka jälkeen lisää pilkottu tomaatin sisusta, tomaattimehulla.
Jos ei ole tarpeeksi nestettä rouheelle turvota, vettä voi lisätä.

Kun rouhe on valmis, laita tomaatit vuokaan leivän päälle, täytä tomaatit ja vuoraa juustoraasteella.
Anna olla uunissa noin 10-15min.

Koristele mustapippurilla ja sitruunatimjamilla.