lauantai 30. toukokuuta 2015

Timjamiriisiä ja belugalinssipata

Pihalla timjamipuska alkaa kasvaa runsain mitoin, niin on mukava sitä käyttää.
Riisi on maustettu fondilla ja haudutettu timjamilla ja kurkumalla.
Belugalinsseistä valmistettussa padassa on mukana kukkakaalia, kesäkurpitsaa, munakoisoa sekä paprikaa.
Kaiken päälle on lopuksi valeltu sahramilla maustettu kevätsipuli-timjamiliemi.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kuusenkerkkämehu

Lapsesta asti olen napsinut kuusiaidoista kuusenkerkkiä keväällä välipalaksi.
Olen pitkään haaveillut niiden valmistuksesta, mutta sesonki on aina mennyt ohi ennen kuin olen sitä muistanut tai huomannut.
Tänä vuonna kerkesin sittenkin keittämään erän mehua.
Maustettuna kanelilla ja sokerilla.

torstai 14. toukokuuta 2015

Mustaviinimarjan lehtitee

Äitini aikoinaan valmisti mustaviinimarjan lehdistä teetä.
Päätin sitten kokeilla asiaa.
Tässä on tärkeää, että lehdet ovat pieniä ja uusia, eikä pensas ole tehnyt vielä marjaa, jotta lehdistä uutettu maku ei olisi liian kitkerää.
Maustettu vaniljalla, fariinisokerilla sekä valkoisella sokerilla.

Korianteririisiä täytetyllä munakoisolla

En ole itse koskaan pitänyt munakoisosta, niin pitää yrittää rikkoa vanhat tabut ja kokeilla.
Munakoison puolikas on ensin paahdettu pannulla.
Pehmenemisen jälkeen se on kaiverrettu ja sisus silputtu kesäkurpitsan kanssa ja paistettu pannulla hetken aikaa soijarouheen ja paprikan kera.
Sitten munakoiso on täytetty tällä seoksella ja laitettu uuniin.
Lopuksi päälle on paistettu pari vuohenjuustoa.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Kurkumariisiä vihanneksilla ja vuohenjuustolla

Sairastelun ja matkustelun jälkeen, pyrin tässä luomaan mahdollisimman luonnollisia makuja.
Eli mauteet on jätetty väliin (paitsi riisissä) ja vihannekset on kuullotettu pannulla vain kookosöljyllä ja suolalla.