perjantai 14. maaliskuuta 2014

Intialaista kasvissyöjän tapaan

Nautahan on pyhäeläin intiassa, joten miksi sitä syötäisiin intiassa?
Länsimaalaiset ovat juurruttaneet lihansyöntitapansa koko maailmaan, myös intiaan.
Kuitenkin, intialainen ruoka on yhäkin hyvin kasvispainotteista.
Suurimmissa ohjekirjoissa ruoka aloitetaan proteiinin valmistuksesta.
Mistä sitten aloitetaan kun proteiinina ei olekkaan eläin?
Siitä ruoka-aineesta, jonka kypsyminen kestää pisimpään.

Päätin kokeilla itse valmistaa intialaisvaikutteisen aterian, sillä tämähän ei ole mistään kirjasta peräisin.

Peruna-linssipata

  • Itämainen ruoka aloitetaan monesti luomalla mausteöljy. Eli öljyä kattilaan ja mausteet sekaan. A la Meiralla on hyvä "Intialainen mausteseos", jossa on valmiina hyvät maut.
  • Intialaiset käyttävät sinapinsiemeniä ruoassaan, yleensä mustia, mutta miksei ruskeatkin käy. Laita sinapinsiemenet öljyyn mausteiden mukaan. Voit kokeilla myös korianterinsiemeniä.
  • Kun sinapinsiemenet pomppivat ja poksahtelevat on aika lisätä tomaattipyre. 
  • Tämän jälkeen pieniksi paloiksi paloitellut perunat. Kierritä niitä öljyssä kunnes mausteet ja väri ottavat niihin kiinni. Muista suola.
  • Kun perunat on maustettu, kaada kuumaa vettä kunnes perunat peittyvät. Vesi kiehuu nopeasti vedenkeittimellä, joten käytä teknologiaa hyväksesi.
  • Jos haluat muuta vihanneksia tai juureksia mukaan niin laita ne kypsymisjärjestyksessä kattilaan. Kokonaisessa perunassa kestää sen 30min, mutta paloiteltuna vähemmän aikaa.
  • Kun keittoajasta on noin 10min jäljellä lisää punaiset linssit. Linssiä tulisi olla puolet kaadetusta veden määrästä tai vähemmän.
  • Muista maistaa aina välillä, jotta saat maun kuntoon.

Sahramiriisi

  • Riisin keittäminen on sinänsä helppoa: kiehauta vesi ja lisää riisi.
  • Muista maustaa suolalla tai liemikuutiolla (fondi jos haluaa)
  • Sahrami on värjää hyvin nopeasti, eli riippuen minkälaisen riisin haluat, lisää sahrami siinä vaiheessa. Mieluiten mahdollisimman loppuvaiheessa.

Raita

  • Intialainen raita on jugurttipohjainen kastike. Sitä löytyy kaupasta valmiina purkista, tai pussina sekotettavaksi jugurttiin tai kermaviiliin, mitä haluaa käyttää.
  • Myös netistä löytyy ohjeita erilaisiin vaihtoehtoihin.
http://www.valio.fi/reseptit/raita/
http://www.bbc.co.uk/food/recipes/cucumberandmintraita_67787

Vihreä salaatti

  • Tee ihan minkälaisen salaatin haluat.
Muista myös muut intialaiseen ruokaan kuuluvat lisukkeet kuten chutneyt.

Herkullista tuli